Reseptejä tulevaisuuden työelämään: luo oma työsi ja ota metataidot haltuun

23.3.2017 klo 12:00


Henna Keränen työskentelee asiantuntijana Sitran Uusi työelämä ja kestävä -talous teemassa, joka edistää työhön ja talouteen liittyvien uudenlaisten ratkaisujen kokeilua ja käyttöönottoa Suomessa.

Työelämän muutoksesta puhutaan paljon. Toisessa ääripäässä keskustelua työelämä kokee niin valtavan murroksen, että työ jopa häviää kokonaan. Osan mielestä tämä on uhka, osan mielestä mahdollisuus. Työelämän muutoskeskustelussa usein viitataankin Oxfordin yliopiston tutkimukseen, jonka mukaan jopa puolet yhdysvaltalaisista töistä on vaarassa hävitä robotisaation vuoksi. Meillä vastaavan selvityksen julkaisi puolestaan ETLA, jonka mukaan kolmannes suomalaisista työpaikoista on vaarassa tuhoutua. Nyrkkisääntönä on ollut, että kaikki mikä on automatisoitavissa, automatisoidaan.

Yhtä lailla työelämän muutoksen yhteydessä puhutaan tulevaisuudesta, jossa perinteiset kokoaikaiset ja vakituiset työpaikat ovat yhä harvemman oikeus entistä useamman työskennellessä projektimaisesti tai yrittäjänä. Keikkatöiden, itsensätyöllistämisen ja kombityön, jossa yhdistetään yrittäjän ja palkansaajan roolit, uskotaan lisääntyvän. Ylipäätään työn purskeisuuden uskotaan kiihtyvän tulevaisuudessa entisestään ja epätyypillisen syrjäyttävän tyypillisen.

Tästä on nähty jo esimerkkejä suomalaistenkin työurissa. Ennen työura ymmärrettiin pitkäksi putkeksi, jonka päässä oli huippu ja huipulta siirryttiin eläkkeelle. Tänä päivänä pelkän viisivuotisen urasuunnitelman tekeminen voi monelle tuntua haasteelliselta, sillä sitä kun ei koskaan voi tietää. Epävarmuus onkin lisääntynyt niin maisterilla kuin valtion virkamiehelläkin ja äkkinäiset muutokset voivat olla hyvinkin nopeita. Kouriintuntuvimman muistutuksen nopeista muutoksista saa, kun kaivaa vanhan Nokiansa esiin.

Kulutuskäyttäytymisen muuttuessa ja tietotyön lisääntyessä, myös työajat ovat muuttuneet entistä useammalla. Kaupat ovat yhä useammin auki ja entistä harvempi kokee nykyisen työaikalainsäädännön järkeväksi, saati kellokortin nykyaikaiseksi työn tulosten seurantavälineeksi.

Toisaalta, toinen ääripää työelämän muutoksesta keskusteltaessa on sitä mieltä, että työelämän murroskeskustelu on ennemminkin hypeä kuin todiste aidosta muutoksesta, sillä tilastot eivät tue väitettä siitä, että muutos todella olisi käynnissä. Onkin totta, että esimerkiksi määräaikaisten työsuhteiden määrä on pysynyt vakiona, eikä itsensätyöllistämisessäkään ole nähty dramaattista piikkiä ylöspäin.

Itsensätyöllistäminen on kuitenkin kasvanut tasaisesti koko 2000-luvun, ikään kuin pikkuhiljaa. Tilastokeskuksen mukaan vuonna 2015 Suomessa oli 157 000 itsensätyöllistäjää, joka on lähes seitsemän prosenttia kaikista työllisistä. Euroopassa vastaava luku on vähän alle kuusi prosenttia. Toisaalta Eurofoundin mukaan nousevia trendejä työelämässä ovat muun muassa työntekijöiden jakaminen eri työnantajien kesken, useiden osa-aikaisten töiden tekeminen, itsensätyöllistäjien portfoliotyö useille työnantajille, alustoihin perustuva joukkoistettu työ sekä jakamistalous, jossa sekä itsensätyöllistäjät, freelancerit ja mikroyrittäjät tekevät yhteistyötä.

Lisääntyvän jakamis- ja alustatalouden uskotaankin kiihdyttävän työelämän muutosta. Molemmat ilmiöt vaikuttavat työmaailmassa niin rekrytointiin kuin itse työn tekemiseenkin. Suomeenkin on jo syntynyt erilaisia työn välitykseen keskittyviä yrityksiä, jotka tarjoavat alustojaan työn markkinapaikaksi. Sosiaalinen media on vuorovaikutuskanavana nostanut profiiliaan myös rekrytoinnissa sekä osaamisen esille tuomisen brändäyspaikkana.

Viitteitä yrittäjämäisen työn kasvuun voi hakea myös nuorten myönteisestä suhtautumisestä yrittäjyyteen. Kun vielä 2000-luvun alussa vain pari prosenttia 18–24 -vuotiaista suomalaisista esitti kansainvälisessä GEM-tutkimuksessa aikovansa perustaa yrityksen lähimmän kolmen vuoden aikana, on vastaavasta lukema nyt jo joka viides. Myös Perheyritysten liiton selvityksen mukaan kaikkein myönteisimmin yrittäjyyteen suhtautuvat alle 20-vuotiaat. Niin ikään ammattiin opiskelevista peräti 46 prosenttia on kiinnostunut toimimaan yrittäjänä. Suomen Yrittäjien selvityksen mukaan yliopistoissa ja ammattikorkeakouluissa opiskelevistakin jo joka viides pitää yrittäjyyttä todennäköisenä uravaihtoehtona.

Asenteet muuttuvat, mutta niin muuttuvat myös teknologia ja tottumukset sen mukana – ainakin pikkuhiljaa. Teknologinen osaaminen onkin jo kokenut valtavia harppauksia. Vielä kymmenen vuotta sitten kännykkä oli väline kommunikoimiseen. Nyt älypuhelimella tehdään entistä enemmän ostoksia, haetaan töitä ja tilataan kyytejä. Mitä enemmän kuluttajat oppivat ja tottuvat käyttämään erilaisia alustoja ja jakamistalouden palveluita, sitä enemmän sen uskotaan vaikuttavan myös työelämään. Toistaiseksi jakamistalouden palvelut ovat kuitenkin keskittyneet urbaaneille alueille. Euroopan komission selvityksessä jakamistaloudesta, kahdeksan prosenttia suomalaisista vastaajista oli käyttänyt jakamistalouden alustoja esimerkiksi kuluttajana. Sen sijaan enemmistö, 60 prosenttia suomalaisista vastaajista, ei ollut edes kuullut jakamistalouden alustoista, ja hieman alle kolmasosa oli kuullut, muttei koskaan käyttänyt näitä. Vaikka opeteltavaa riittää, ovat Uber ja AirBnB jo Suomessakin toimivia palveluja. Seuraavaksi uberisaation veikataan mullistavan kiinteistöalaa sekä kauneudenhoitoalaa.

Työelämän muutokseen on hyvä varautua

Vaikka otsikot varoittelevatkin ammattien tuhoutumisesta, on Suomella kuitenkin sekä OECD:n että Boston Consulting Groupin mukaan erinomaiset edellytykset selviytyä muutoksen kourissa, sillä meillä matalan ja helposti automatisoitavan työn osuus on suhteellisen pieni ja kansalaisten koulutustaso puolestaan korkea. Jos näin on ja itsensätyöllistäminenkään ei ole räjäyttämässä tilastoja, mitä väliä tällä kaikella muutoskeskustelulla oikeastaan on?

Vaikka meillä Pohjolassa on suhteellisen turvatut olosuhteet, on muutokseen kuitenkin aina parempi varautua ennakoivasti. Kiihtyvä globaali kilpailu ja teknologinen murros ovat opettaneet, että muutokset voivat olla nopeitakin ja kokonaisia toimialoja voi muovautua uusiksi. Esimerkiksi liittymäyrityksinä tunnetut DNA ja Elisa puhuvat yhtäkkiä megatrendeistä ja pankkiyhtiö OP ilmoitti vastikään siirtyvänsä terveysbisnekseen, kuten myös kameroistaan ja printtereistään tunnettu Canon.

Yksi tapa valmistautua tulevaan, on hahmotella tulevaisuutta erilaisia skenaarioita hyödyntäen. Tämän kaltaista hahmottelua teimme Sitrassa viime syksynä yhdessä Demos Helsingin, Varman, Tieto Oyj:n ja Pro:n kanssa.  Työpajatyöskentelyn tuloksena syntyi Työ2040 raportti, jossa nostetaan esiin kolme erilaista työelämän skenaariota.

Ensimmäisessä, Kunnialliset puurtajat -skenaariossa, työ kuuluu hallittuun arkeen. Tässä skenaariossa työ on edelleenkin vakaata ja työsuhteet tasaisia, mutta sen sijaan käsitteet työ ja työpaikka ovat ymmärretty eri asioina. Työsuhde itsellään säilyy entisellään, mutta työn sisältö taas muuttuu monella adhoc-maiseksi työksi.  Purskeisuuden lisääntyessä ammmatti-identiteetit menettävät merkitystään, mutta toisaalta erilaiset työpaikkaidentiteetit vahvistuvat. Kunnialliset puurtajat -maailma kuitenkin vaatisi toimiakseen kitkattoman työnvälityksen, joka mahdollistaisi sekä työntekijöille tarvittavat työsuhteeet että työnantajalle puolestaan juuri oikeat tekijät.

Toisessa, Taipuisat tekijätyypit -skenaariossa työ on hajautunut organisaatioista verkostoihin ja työsuhteista yksittäisiin tuotoksiin. Työ siis perustuu yhteiseen ongelmanratkaisuun. Tämän kaltaisessa työmaailmassa yksittäiset ihmiset ja yritykset myyvät osaamista toisilleen. Työn uskotaan olevan arvoperusteista siten, että sen keskiössä on suurten ongelmien, kuten ilmastonmuutoksen ratkaiseminen. Jotta tämän kaltainen maailma olisi mahdollinen, jatkuva uuden oppiminen ja kouluttautuminen tulisi olla mahdollisimman mutkatonta.

Kolmas skenaario, Taikurien talous perustuu yleisesti hyväksyttyyn epätasa-arvoiseen tuottavuuskehitykseen, jossa vuonna 2040 pieni osa ihmisistä on merkittävästi tuottavampia kuin toiset. Nämä niin kutsutut hypertuottavat yksilöt työskentelevät erilaisissa huipputehtävissä globaaleissa yrityksissä ja tuottavat luonnollisesti näihin suurta arvoa. Hypertuottavien työllä rahoitetaan laajasti yhteiskunnan palvelut. Maailma, jossa tuottavuus jakautuu entistä epätasaisemmin, vaatisi kuitenkin toimiakseen ennakoivampaa verotusta.

Nämä skenaariot eivät kuitenkaan ole ehdottomia tulevaisuuden ennustuksia. Niiden tarkoituksena on ennemminkin herätellä keskustelua ja piirtää vaihtoehtoisia tulevaisuuden työelämäkuvia tämän päivän päätöksentekoa ajatellen. Kuitenkin jokaisesta skenaariosta voidaan tunnistaa piirteitä, ainakin joidenkin toimialojen, työhön jo nyt. Henkilökohtaisesti voin samaistua ensimmäiseen skenaarioon, kuten varmasti moni muukin tietotyötä tekevä. Työni on hyvin projektimaista, enkä ainakaan henkilökohtaisesti koe, että ammatti-identiteettini koostuu vain asiantuntijatittelistäni. Sen sijaan koen hyvin vahvasti olevani sitralainen. Myös verkostomaisuutta on jo nähtävissä. Erilaisia hubeja syntyy ja esimerkiksi Digitalist Network on osoitus verkostosta, johon kuuluu työntekijöitä ja eri yrityksiä, mutta jossa yhteinen visio, digitalisaatio, yhdistää eri toimijoita..

Skenaarion, jossa robotit tekevät valtaosan töistä, voi nähdä uhkana tai mahdollisuutena. Vaikka erilaisia lukemia työtehtävien häviämisestä julkaistaan ja automaattikassat ja robottitoimittajat ovatkin jo arkipäivää, on kuva maailmasta, jossa työ on harvojen etuoikeus tai pakko, turhan pessimistinen. Teknologian kehitys on aina luonut uusia työtehtäviä ja ammatteja. Boston Consulting Groupin arvioiden mukaan esimerkiksi Suomeen voisi syntyä kaksi uuta työpaikkaa jokaista menetettyä kohden. Uusien ammattien tai työtehtävien hahmottaminen saati nimeäminen ennalta on kuitenkin vaikeampaa kuin häviävien ammattien ennustaminen.

Varmaa kuitenkin on, että teknologiat kehittyvät yhä kiihtyvämmällä tahdilla. Wold Economic Forumin mukaan seuraavat teknologian käännekohdat koetaan tulevien kymmenen vuoden aikana. Muun muassa robotisaation uskotaan olevan valtavirtaa jo vuonna 2021 ja itseohjautuvien autojen puolestaan jo vuonna 2026. Olivat nämä teknologiset murrokset valtavirtaa silloin tai ei, varmaa on, että teknisten innovaatioiden kehittyminen vaikuttaa myös insinöörien työelämään. Ilmastonmuutos, kaupungistuminen ja tekoäly luovat kaikki uusia mahdollisuuksia. Muun muassa aurinkoenergia, terveysteknologia, kyberuhat, avaruusteknologia ja älykkäiden kaupunkien kehittäminen vaativat tulevaisuudessakin insinöörien osaamista.

Mitä sitten tarttis tehdä?

Yhteiskunta voi olla muutoksen edelläkävijä tai haikailla vanhan perään. Päätöksentekijämme voivat yhtä suurella todennäköisyydellä tuoda eläkepäiviin asti jatkuvat työsuhteet tai Nokian takaisin kuin he voivat nostaa Suomen seuraaviin jalkapallon arvokisoihin. Se, mitä yhteiskunta voi tehdä, on kehittää muutosvalmiuttaan ja luoda mahdollisimman sopuisan toimintaympäristön erilaiselle tekemiselle. Yksilöiden pitäisi voida tehdä töitä niin tavallisen päivätyön, keikkatyön kuin vaikkapa kombityön parissa. Ikävä kyllä, Suomessa on jo nyt suhteellisen kankeat työmarkkinat, jossa liian moni kärsii vaihtoehdottomuudesta. Esimerkiksi osa-aikatyö ei ole mustavalkoisesti paha asia, vaan joillekin se tarjoaa jopa mielekkäämmän vaihtoehdon työskentelylle ja pomminvarmasti, paremman vaihtoehdon, jos toisessa päässä vaakakuppia on työttömyys. Koetun hyvinvoinnin lisääminen, jota työstä usein saadaan, tulisikin olla aktiivisesti yhteiskunnan tavoitteena.

Yksilön selviytymispakkaus taas koostuu ennakkoluulottomuudesta ja valmiudesta kehittää omaa osaamistaan.  Keskiössä ovat rohkeus ja halu oppia uutta. The Economist -lehti nosti tammikuun kannessaan elinikäisen oppimisen keskusteluun. Lehdessä peräänkuulutettiin tarvetta koulutuksen vallankumoukseen, sillä maailmassa, jossa automatisaatio ja tekoäly jylläävät, pitää myös koulutuksen uudistua. Kiihtyvän muutoksen tahdissa onkin entistä kullanarvoisempaa saada valmiuksia oppia jo koulupolun alkuvaiheessa. Oppimaan oppiminen pitäisikin olla entistä tärkeämpi tahtotila, sillä niin kutsutut metakongnitiiviset taidot auttavat kaikissa vaiheissa oppimisen polkuja. Virallisen opiskelumuotoisen oppimisen lisäksi myös harrastukset, vapaaehtoistoiminta ja järjestötyö opettavat paljon taitoja, joista voi olla hyötyä läpi työelämän. Nämä pitäisikin voida tunnustaa sekä oppilaitoksissa että työssä.

Kenen vastuulla osaamisen jatkuva kehittäminen sitten on? Sanoisin, että kaikkien: yhteiskunnan, yksilön ja työpaikan. Yhteiskunnan tulisi tarjota mahdollisuudet ketterään koulutukseen jokaisessa ikävaiheessa. Koulutus on eräänlainen julkinen hyödyke ja peruskoulujen tulisi valmentaa tulevaisuuden tekijöille erityisesti näitä peräänkuulutettuja metataitoja. The Economist -lehden mukaan työssäoppiminen ja työharjoittelu ovat vähentyneet. Suunta ei ole hyvä, sillä monien elämäntilanteeseen ja oppimistapaan juuri tämän kaltainen erikoistumiseen mahdollistava koulutus sopii. Eräässä hyvässä anekdootissa käydään kuvitteellinen keskustelu yhtiön talousjohtajan ja toimitusjohtajan välillä. Kaskussa talousjohtaja säikähtää koulutusbudjetin paisumista ja marssii toimitusjohtajan puheille: ”Onko järkeä kouluttaa työntekijöitämme näin paljon? Entä jos he lähtevät meiltä?” Tähän toimitusjohtaja puolestaan vastasi: ”Mitä jos emme kouluta heitä ja he jäävät meille?” Näinpä. Kouluttautumisen ja osaamisen kehittämisen ei pitäisikään näyttäytyä ylimääräisenä tukitoimintona, vaan kilpailukykyvalttina.

Meidän yksilöiden vastuulle puolestaan jää itseohjautuvuus ja halu kehittää jatkuvasti omaa osaamistamme. Kuten kyydin tilaaminen, myös osaamisen kehittäminen kulkee nykyään mukana taskussa. Erilaiset MOOC-kurssit ja maisteriohjelmat ovat entistä useammalle mahdollisia. Haasteena kuitenkin on koulutuksenkin polarisoituminen: ne päivittävät osaamistaan, joilla on jo entuudestaan suhteellisen korkea koulutus. Tämä trendi näkyy valitettavan selkeänä myös meillä Suomessa. Kaikkein harvimmin alaa vaihtavat matalasti koulutetut miehet.

Mitä sitten tulisi opettaa?

 

Uudenlainen verkottunut maailma myös vaatii meiltä uusia, tai erilaisia taitoja kuin kenties aiemmin. Yhdysvaltainen businessajattelijan Gary Hamelin mukaan ennen pärjäsi osaamisella, ahkeruudella ja tottelevaisuudella. Tulevaisuudessa nämä ominaisuudet eivät kuitenkaan samalla tavalla päde, ja haluttu työntekijä on ennemminkin intohimoinen, oma-aloitteinen ja luova. Jos kilpailemme työnteossa robotteja vastaan, kannattaa meidän pelata vahvuuksillamme, vuorovaikutustaidoilla. Ihmisen ylivertaisuus koneisiin nähden piilee juuri niin sanotuissa pehmeissä arvoissa, kuten vuorovaikutustaidoissa ja empatiassa. World Economic Forumin mukaan juuri nämä pehmeät arvot tulevat olemaan elintärkeitä, sillä moderneissa työympäristöissä, joissa ihmiset liikkuvat erilaisten roolien ja projektien välillä, tarvitaan ennen kaikkea yhteistyö- ja empatiataitoja.

 

Yhdysvaltaisen tutkimuksen mukaan työmarkkinat myös arvostavat sosiaalisia taitoja: vuosien 1980—2012 aikana Yhdysvalloissa lisääntyivät ne työt, joissa tarvitaan sosiaalista osaamista lähes 10 prosenttia. Saman tutkimuksen mukaan myös niissä töissä, joissa tarvittiin sekä kognitiivisia että sosiaalisia taitoja, palkkojen kasvu oli niin ikään vahvaa.

 

Erilainen poikkitieteellisyys olisikin hyväksi. Maailmassa, jossa hyvä tuote ei enää myy itseään, myös insinööri hyötyy esiintymistaitojen opiskelusta.  Toisaalta maailmassa, jossa asiakaskokemus on yhä tärkeämpää, myös tekninen osaaminen ja kuluttajan palveleminen on elintärkeää. Yleisten taitojen opiskelu on erityisen ratkaisevaa tulevaisuudessa, sillä alanvaihdot saattavat olla entistä useammalle arkipäivää. Myös taloustieteen nobelisti Bengt Holmström on peräänkuuluttanut monialaisuutta. Holmströmin mukaan jokaisen tulisikin varautua käyttämään osaamistaan monenlaisissa ja hyvin erilaisissakin tehtävissä.

 

Jatkuva muutos sekä työn mukana kulkeminen laitteesta ja paikasta toiseen tulee myös vaatimaan työntekijöiltä itseltään yhä enemmän. Itsensä johtamisen taidosta onkin tullut entistä tärkeämpi ominaisuus. Verkostomainen työ vaatii paitsi yrittäjämäistä asennetta, myös johdon tukea sille. Kun entistä useampi työntekijä määrittelee itselleen sopivan tavan suoriutua tehtävistään, manageraaminen jää vähemmälle ja valmentava johtaminen korostuu. Samalla pirstoutuva työelämä myös vaatii entistä enemmän tukea mutkikkailla urapoluilla – johdon tuki polkujen suunnittelussa ja kehittymisen mahdollistajana on entistä arvokkaampaa.

Työelämä 2.0:n ainesosat siis koostuvat vuorovaikutustaidoista, oppimisen metataidoista, mahdollisuuksista tehdä eri statuksilla töitä ja muutoksen toimintaedellytysten luomisesta. Vaikka työelämä muuttuisi prosentin tai kokisi toimialojen massauudistumisen, uskon, että näiden palasten kokoamisessa ei voi mennä pahasti metsään. Suomi on insinöörikansaa hyvässä ja pahassa. Pahassa se ehkä syö luovuuttamme, mutta hyvässä se lähtee tavoittelemaan haluttua muutosta prosessi kerrallaan.