Laatu ennen rakenteellisia muutoksia

25.5.2015

Henna Hartikainen
Henna Hartikainen

Insinööriopiskelijaliiton puheenjohtaja Henna Hartikainen vierailee toukokuun kirjoittajana Oulun Insinöörien blogissa. Hän kirjoittaa ajankohtaiseksi nousseen duaalimallin puolesta ja kertoo, mitä puheissa vähemmän muistetaan mainita.

 

Suomen korkeakoulujärjestelmästä puhuttaessa, puhutaan duaalimallista, joka jakaa korkeakoulut kahteen osaan, ammattikorkeakouluihin ja yliopistoihin. Ammattikorkeakoulujen tärkein tehtävä on kehittää opintoja vastaamaan työelämän tarpeita ja yliopiston tehtävänä taas on edistää vapaata tutkimusta sekä tieteellistä ja taiteellista sivistystä. Maailman koulutusjärjestelmiä tutkittaessa huomataan, ettei selkeästi identtisiä koulutusjärjestelmiä valtioiden välillä ole. Duaalimallin heikkoudeksi on havaittu vaikea osaamisen todentaminen siirryttäessä korkeakoulusta toiseen, mutta vastaavasti binäärimallin heikkoudeksi voidaan laskea epäselkeys siitä, mikä linja kehittää tutkivaa osaamista ja mikä itse osaamista.

Näiden kahden koulutusmallin väliltä löytyy erilaisia hybridi- ja sekamalleja, jotka hyödyntävät esimerkiksi binäärimallin pohjaa, mutta käytännössä muistuttavat voimakkaasti duaalimallin ideaa. Näitä erilaisia versiointeja esiintyy useissa maissa ja variaatioita on yhtä monta kun on tekijääkin.

Tällä hetkellä voimakasta keskustelua herättää duaalimalli ja sen säilyttäminen. Tampereella on menossa selvitystyö, jossa tutkitaan Tampereen ammattikorkeakoulun, Tampereen yliopiston ja Tampereen teknillisen yliopiston yhdistämistä. Yhdistäminen tarkoittaisi rakenteellista muutosta, jossa duaalimalli hajotettaisiin ja siirryttäisiin binäärimalliin, jossa korkeakouluun mentäisiin niin sanotusti yhtä putkea pitkin. Erikoistuminen työelämään tai tutkimukseen tehtäisiin vasta koulutuksen sisällä.

 Vaihtoehtojen tutkiminen on hyvä asia, mutta vaikeuttaisiko binäärimallin mukainen yhteinen sisäänotto ammatillista väylää etenevien mahdollisuuksia päästä korkeakoulututkintoon, koska matemaattiset taidot ovat heikommat? Tällä hetkellä kuitenkin noin kolmasosa ammattikorkeakouluopiskelijoista tulee toisen asteen ammatillista väylää pitkin ja viime vuosina toisen asteen ammatillinen koulutus on ollut lukiota suositumpi vaihtoehto. Miten käy ylemmille ammattikorkeakoulututkinnoille, joilla on viime vuosina ollut merkittävä rooli alueiden kehittämistyössä eli paikallisuudessa? Entä, mitä jos säästötarpeet johtavat kolmen vuoden kanditutkintoon, jolloin työelämän tarpeisiin vastaavan korkeakoulutetun henkilöstön koulutuksesta tulee käytännössä mahdotonta?

Onko järkevää lähteä hajottamaan nykyinen malli vai kehittää laatua tämän nykyisen rakenteen sisällä? Nykyisellä rakenteella on toki heikkoutensa, mutta tarvitseeko näiden heikkouksien korjaaminen rakennemuutosta? Onko korkeakoulujärjestelmämme todella niin huonolla tolalla ja aikaansa jäljessä, että rakenteellinen muutos on välttämätön? On hyvä huomata, että palveluiden yhdistäminen, kuten yhteinen kirjasto tai opetuksen osittainen integroiminen, kuten yhteinen kieltenopettaminen, ei vaadi rakenneuudistusta, vaan pelkästään tiiviimpää yhteistyötä kahden koulun välillä. Avainkysymys on siis, kuinka voisimme kehittää nykyisellä mallilla kahden korkeakoulun yhteistyötä?

Hyvin usein keskustelu duaalimallista onkin mustavalkoista, olet joko duaalimallin säilyttämisen tai sen hajottamisen kannalla. Tärkeintä korkeakoulujärjestelmästä käytävässä keskustelussa olisi kuitenkin huomioida laadulliset kysymykset. Mitä nykyisellä mallilla on tarjota ja miten sitä voisi kehittää? Onko jokin vaihtoehtoinen malli laadullisesti tehokkaampi ja miksi? Mitkä olisivat vaihtoehtoisen koulutusjärjestelmän vahvuudet ja heikkoudet?  Kuinka voisimme kehittää nykyisellä mallillamme kahden korkeakoulun yhteistyötä?

Olemme pitkään olleet erittäin tutkinto-orientoitunutta kansaa ja koulumme tulevat jälkijunassa työelämään verrattuna. Ei nykyisin enää työmarkkinoilla keskitytä tutkintopaperiin ja arvosanoihin, vaan siihen mitä oikeasti osaamme. Tärkeintä on, että ennen tutkinnon saamista osaaminen on tietyllä tasolla riippumatta siitä, missä osaaminen on hankittu ja milloin. Koulutuksen laadun kehittämisessä ja varmistamisessa avainasemassa ovat opetuksen laadun ja opetusmenetelmien päivittäminen vastaamaan muuttuvia tarpeita alati globalisoituvassa maailmassa sekä aikaisemmin hankitun osaamisen tunnistaminen. Meidän on kaikin tavoin saatava koulutuksemme siirtymään yhä enemmän opetuskeskeisestä tekemisestä oppimiskeskeiseen tekemiseen. Aikaisemmin hankitun osaamisen tunnistaminen sen sijaan antaa opiskelijoille valinnanvaraa ja mahdollisimman suoran väylän jatko-opintoja ajatellen, jolloin opiskelijoiden motivaatio opintoja kohtaan säilyy.

Suomen yhteiskunnan vahvuus ja elinkeinoelämämme kilpailuetu on korkeakoulujärjestelmä, jossa ammattikorkeakouluilla ja yliopistoilla on omat lainsäädäntönsä, tehtävänsä ja profiilinsa. Rinnakkain nämä kaksi korkeakoulupilariamme tuottavat yhteiskunnan ja elinkeinoelämän tarvitsemia sekä työelämäpainotteisen että tiedepohjaisen korkeakoulutuksen saaneita osaajia. Yhdessä ammattikorkeakoulujen työelämä- ja yliopistojen tutkimuspainotteisuudella ja niiden laadun kehittämisellä takaamme yhteiskunnallemme kilpailukyvyn sekä alueellisen kehityksen myös tulevaisuudessa.

Jatkuva korkeakoulujen rakenteellinen uudistaminen hidastaa korkeakoulujen tehtävien ja laadun kehittämistä. Toisin sanotusti rakenteellinen uudistaminen syö yhteiskuntamme vahvuutta ja elinkeinoelämämme kilpailuetua. Nyt, kun myös ammattikorkeakoululain muste on kuivunut, olisi aika antaa korkeakouluillemme aikaa tehtävien ja laadun kehittämiseen ja tarkastella tuloksia, kun sellaisia on. Vasta sitten kannattaa lähteä puhumaan rakenteellisista uudistuksista. 

 

Henna Hartikainen

Puheenjohtaja

Insinööriopiskelijaliitto IOL ry.