Insinöörit rajattomassa maailmassa

23.12.2015

Jyrki Raina
Jyrki Raina

Oulun Insinöörien joulukuun blogimerkinnän kirjoittaa IndustriALL Global Unionin pääsihteeri Jyrki Raina.

 

Tiesitkö, että et ole jäsen vain Oulun Insinööreissä ja Insinööriliitossa, vaan olet osa suurta maailmanlaajuista ammattiyhdistysperhettä?

 

Totta se on. Insinööriliitto on yksi IndustriALL Global Unionin 600 jäsenliitosta. Minulla on kunnia johtaa pääsihteerinä maailmanjärjestöä, joka edustaa 50 miljoonaa teollisuus-, energia- ja kaivosalan työntekijää 140 maassa.

 

Globaalisoituneessa maailmassa yritykset liikkuvat rajoista piittaamatta vikkelämmin kuin koskaan. Siksi myös työntekijöiden ja toimihenkilöiden pitää yhdistää voimansa koko maailmassa. Globaalit yritykset, globaali ay-liike.

 

Tänä päivänä pelikenttä ei ole tasainen.

 

Ammattiliitot ovat laittomia Saudi-Arabiassa ja Emiraateissa. Ay-aktiiveja murhataan Kolumbiassa ja Guatemalassa, heitetään vankilaan Etelä-Koreassa. Tuhannet menettävät työpaikkansa vuosittain puolustaessaan henkilöstön oikeuksia. IndustriALLille jokainen viikko on kampanjaviikko.

 

Insinööriliittoja ei ole monissa maissa Pohjoismaiden ulkopuolella. Useimmiten insinöörit kuuluvat joko samaan ammattiliittoon muun henkilöstön kanssa, tai sitten eivät ole lainkaan järjestäytyneitä. Toisinaan insinööreillä on vain yhdistyksiä, jotka eivät puutu työehtoasioihin. Monien maiden lainsäädäntö kieltää tai vaikeuttaa toimistotyöntekijöiden ja ylempien toimihenkilöiden järjestäytymistä, koska he ovat ”luottamushenkilöitä” johtoon päin.

 

Silti insinöörejä löytyy eri puolilta maailmaa ay-liikkeen johtotehtävistä. Fernando Lopes, IndustriALLin brasilialainen apulaispääsihteeri, on teräsyritys Gerdaun entinen insinööri. Said Iqbal toimi Panasonicilla insinöörinä, ennen kuin hänet valittiin 250,000 jäsenen metalliliiton ja Indonesian suurimman ay-keskusjärjestön johtoon.  

 

Keskimääräinen järjestäytymisaste maailmassa on vain 7 prosenttia. Siksi IndustriALLin tärkein tehtävä on auttaa jäsenliittoja kasvamaan ja kehittämään neuvotteluvoimaa, jolla palkkoja ja työehtoja parannetaan.

 

Insinööriliitto tukee järjestämisprojekteja olemalla mukana suomalaisten ammattiliittojen solidarisuuskeskus SASKissa. Kymmeniä tuhansia terästyöntekijöitä on saatu liittoon Intiassa, samoin Indonesiassa teollisuusliitot kasvavat kohisten suomalaisten tuella. Insinööriliitolla on oma järjestäytymisprojekti SASKin kautta Filippiineillä.

 

Järjestäytyminen tuo tuloksia. Indonesian vahvistuvat ammattiliitot ovat kampanjoinnillaan onnistuneet tuplaamaan minimipalkat neljässä vuodessa. Silti minimi on vain 200 euroa kuussa. IndustriALLin toinen kärkikampanja liittyykin palkkojen nostoon elämiseen riittävälle tasolle Aasiassa.

 

Pelikentän tasoittaminen on hidasta puuhaa, mutta sillä on kahdenlaisia myönteisiä vaikutuksia. Aasiassa vanhemmat voivat lähettää lapset tehtaan sijasta kouluun, kun palkka riittää ruokaan, asumiseen, terveydenhoitoon ja koulutukseen. Toisaalta paine työpaikkojen siirtämiseen alhaisten palkkojen Aasiaan vähenee.

 

Itse asiassa PriceWaterhouseCoopersin viimevuotisen tutkimuksen mukaan jo 40 prosenttia yrityksistä oli siirtänyt jonkin verran tuotantoa takaisin Eurooppaan Kiinasta, jossa minimipalkat ovat nousseet lähelle 300 euroa kuussa ja logistiikkaketjut ovat osoittautuneet haavoittuviksi.

 

IndustriALL etsii kumppanuutta johtavien monikansallisten yritysten kanssa aina kuin mahdollista. Olemme allekirjoittaneet jo 47 kansainvälistä raamisopimusta, jotka kattavat yli 10 miljoonaa työntekijää. Yritysten joukkoon kuuluvat Volkswagen, BMW, Ford, Peugeot, Renault, Electrolux ja viimeisimpänä H&M. Ensimmäisenä suomalaisyrityksenä StoraEnso on suostunut neuvottelemaan IndustriALLin kanssa. Katsotaan miten käy.

 

Sopimuksilla yritykset sitoutuvat käyttäytymään kunnolla ja kunnioittamaan ay-oikeuksia missä ikinä toimivatkaan. Ongelmat ratkaistaan yhdessä. Raamisopimukset ovat olleet myös työkaluja järjestäytymiseen.

 

Moderni maailmanlaajuinen ay-toiminta on siis yhdistelmä järjestäytymistä, neuvottelua ja taistelua. Järjestäytyneet insinöörit ovat tärkeä osa perhettä niin Suomessa kuin maailmalla. Sipilän hallituksen pakkolakipuuhastelu osoittaa, että lintukotoja ei ole enää edes Pohjoismaissa. Välillä on hyvä saada sohvaperunat liikkeelle!

 

 

Jyrki Raina

 

jraina@industriall-union.org

www.facebook.com/jyrki.raina

 

Kirjoittaja toimii teollisuustyöntekijöiden maailmanliiton IndustriALL Global Unionin pääsihteerinä Genevessä (www.industriall-union.org).