Kesätöissä insinöörien seurassa

25.7.2016

Oulun Insinöörit ry tarjosi kahdelle alle 18 vuotiaalle nuorelle kahden viikon kesätyön. Tässä toisen nuoren kirjoitelma.

Olen tänä keväänä ylioppilaaksi kirjoittanut 17-vuotias nuori, jolla ei ennen tätä kesää ollut kokemusta kesätöistä. Siksi alkoikin hymyilyttää kun sain kutsun työhaastatteluun Oulun Insinöörit ry:n tarjoamaa kesätyöpaikkaa varten. Ilonsekaisen hämmennyksen jälkeen todellisuus kuitenkin iski: Työpaikka ei ole vielä varma, joten miten annan hyvän vaikutelman haastattelussa? Molemmat vanhempani ovat insinöörejä ja taitavat huumorin salat, joten uskottelin itselleni että työhaastattelu menee hyvin. Lopulta haastattelun aika koitti ja hyvinhän siinä sitten kävi.

 

Vaikka kesätöitä ei minun kohdalleni ole osunut, olen toiminut seurakunnan kerhonohjaajana ja ollut lukio-opintojen ohessa työharjoittelijana graafikon roolissa. Työmaailma oli siis tuttu ympäristö, mutta työskentely varttuneempien ihmisten seurassa oli uutta. Minut kuitenkin otettiin hyvin vastaan ja työnteko sujui alusta asti hyvin. Pieniä kommelluksia oli matkassa mukana mutta niistä opittiin ja seuraavalla kerralla osattiin paremmin. Työtehtävät olivat vaihtelevia, joten pääsin kokeilemaan uusia asioita, mikä teki työharjoittelusta mielekkäämpää. Huolimatta työsuhteen lyhyydestä, sain paljon arvokasta työkokemusta toimiessani Oulun Insinöörit ry:n kesäharjoittelijana.

 

Suvussani on paljon insinöörejä, joten minulle insinööri-nimike on tuttu pidemmältä ajalta. Sukulaisteni kautta minulle on kehittynyt käsitys, että insinöörit ovat tyypillisesti huumorintajuisia ja käytännöllisiä ihmisiä. Työskennellessäni täällä huomasin tämän pitävän hyvin paikkansa. Itse olen suuntaamassa lääketieteelliselle alalle, mutta arvostan insinöörien työtä ja tulen lämmöllä muistelemaan ensimmäistä kesätyöpaikkaani.

 

Janica Thomasson