Julkilausuma 17.7.2014

17.7.2014

Oulun Insinöörit ry on todella harmissaan Microsoftin ilmoituksesta sulkea tutkimus- ja tuotekehitysyksikkö kokonaan Oulusta viime syksyisistä positiivisista lupauksistaan huolimatta.

Oulun Insinöörit ry muistuttaa, että tyhjillä lupauksilla voi olla kauas kantoisia seurauksia ihmisten mielikuvissa ja asenteissa. Näitä lupauksia Steve Ballmer lunasti viime syksynä käydessään Oulussa, jolloin hän mainitsi, että työpaikat eivät poistu maasta vaan suomesta tehdään Microsoftin toimintojen keskus euroopassa.

Oulun Insinöörit ry peräänkuuluttaa yhteiskuntavastuuta Microsoftilta, jonka täytyy ylettyä myös koko alihankintaketjuun. Oulun talousalueella jo ennestään vaivaavan suuren insinöörityöttömyyden vuoksi on uusien työpaikkojen löytyminen ja muualle siirtyminen vaikeaa ihmisillä, joilla on omistusasunnot. Tällä hetkellä Oulun alue kaipaisi kipeästi uusia investointeja ja hyvällä yhteiskuntavastuulla Microsoft voisi tätä lievittää.

-“Inhimillistä tragediaa vähentääkseen Microsoftin tulisi tarjota vähintään samanlaista brigde-ohjelmaa kuin Nokia viimeisinä aikoinaan toteutti, joilla voidaan saada uusi elämä alulle ihmisille.”, sanoo puheenjohtaja Riitta Rusila.

Oulun Insinöörit ry on vuonna 1945 perustettu Insinööriliitto IL ry:n Oulun, Pohjois-Pohjanmaan ja Koillismaan alueen alueyhdistys. Yhdistyksessämme on yli 3000 jäsentä, ja olemme siten yksi Insinööriliitto IL ry:n suurimmista alueyhdistyksistä ja suurin Pohjois-Suomessa.

Jäsenistöömme kuuluu Pohjois-Pohjanmaan alueella työskenteleviä insinöörejä ja rakennusarkkitehtejä, joiden työtehtävät vaihtelevat suunnittelijasta asiantuntijaan.