Oululaisen insinöörin murrosaika

23.3.2014

Insinööriliitto IL ry:n Oulussa toimiva asiamies Mikko Sormunen kirjoittaa muutoksesta oululaisten insinöörien uralla

Vuoden 2009 alussa tein hieman analyysiä Oulun Insinöörien jäsenten työnantajatiedoista. Kaivoin vanhan tiedoston esiin ja vertailin sitä jäsenten nykyisiin työnantajatietoihin. Väittäisin, että hyvin harvan suomalaisen ammattijärjestön jäsenten työurat ovat olleet vastaavassa myllerryksessä kuin oululaisten insinöörien 2010-luvulla. 2009 lähes kolmasosalla jäsenistä työnantajatietona oli Nokia. Osa oli toki jo silloin oikeasti töissä NSN:llä. Nyt NSN:llä työskentelevistä aika moni on tainnut kierrosta tehdä parhaimmillaan Nokian, Accenturen ja Renesasin kautta. Nokian ilmoittaa työnantajakseen yhä satoja jäseniä, mutta se perustuu osin siihen, ettei moni ole työnantajatietoaan vuosiin päivittänyt. Väittäisin, että lähes puolet Oulun Insinöörien jäsenistä on viiden vuoden aikana firmaa vaihtanut. Ainakin yrityksen nimi on muuttunut. Suuria uusia nimiä ei ole Broadcomia tai kasvanutta Elektrobittiä lukuun ottamatta ole tullut, mutta pari tusinaa kasvavaa ja nyt kymmenkunta työllistävää yritystä on listalla. Harmi kun jäsenrekisterimme ei taivu ristiintaulukoimaan työnantajatietoja viisi vuotta sitten ja nyt niin analyysiä voisi vielä terävöittää.

 

Sehän on isompi murros jäsenistön työurissa kuin Paperiliitolla. Onko Insinööriliitto pystynyt haasteeseen vastaamaan? Olemmeko pystyneet olemaan ”Koko urasi käyttöjärjestelmä”, kuten nokialaisille kampanjassamme vakuutimme? Suuri osa insinööreistä on ura-asioissaan varsin itseohjautuvaa. Työpaikkaakaan vaihtaessa he taitavat luottaa kavereihinsa ja verkostoihinsa enemmän kuin Pasilasta tulevaan oppiin. Insinööriliiton tehtävänä on luoda mahdollisuuksia ja parantaa paikallista edunvalvontaa.

 

Isoimpana murrosvaiheen tukena Oulun seudulla on ollut Uranoste-hanke. Lähes 500 sen koulutuksiin osallistunutta insinööriä ei voi olla väärässä. Työnhakemistaitoihin ja verkostoitumisen korostamiseen keskittyneet koulutukset on koettu hyödyllisiksi ja tuloksia työllistymisen merkeissä on tullut. Uranostetta ei olisi ilman Oulun Insinöörien jäsenmaksua maksavia jäseniä.

 

Liiton omat urapalvelut ovat antaneet taustatukea, pari kertaa vuodessa järjestettyihin uralounaisiin (seuraava muuten 28.3. klo 11-13 Haraldissa) on ollut aina reippaasti osallistujia. Hyvin suosittu liiton palvelu on palkkaneuvonta. Ouluhan oli 2012 lienee ensimmäisen kerran palkkatutkimuksiemme historiassa alue, joissa työpaikan vaihto vaikutti palkkaukseen negatiivisesti. En ole meidän palkka-asiantuntijoilta kysynyt onko heillä joitain Pohjois-Pohjanmaan erityisiä palkkavinkkejä, mutta tuollaisissa tilanteissahan meriittikorotusten neuvottelu olisi erityisen tärkeää kun uuden kasvuyrityksen käyrä lähtee nousuun. Nokialaisista moni on ryhtynyt yrittäjäksi ja heille tarjottavat jäsenpalvelut ovat haasteellisia ammattiliitolle. Oulusta liiton yrittäjävaliokuntaan on valjastettu parhaita voimia eli pitkäaikainen puheenjohtaja Tiina-Maria Siipola.

 

Työmarkkinatoiminta on alue, johon liitto eniten panostaa. Siinä saavutimme ison jytkyn kesällä 2011, kun Tietoalan toimihenkilöt ja sitä kautta tietotekniikan palvelualan työehtosopimus siirtyi Uuteen Insinööriliittoon. Viisi vuotta sitten lajittelin OI:n jäsenet sen mukaan olivatko he töissä yrityksessä jossa oli YTN:n luottamusmies vai ei. Luotottomia firmoja oli paljon ja niissä ihan tuntuvasti jäseniä. Valtaosa oli juuri ohjelmisto ja IT-firmoja. Nyt Insinööriliiton jäsenille luotto löytyy ja melkoisesti olemme paikallista edunvalvontaa päässeet lisäämään. Uusia henkilöstönedustajia on saatu nimenomaan Tietoalalle. Moni tuoreista kasvuyrityksistä ja sitä kautta insinöörityöpaikoista Oulun seudulla on ohjelmistofirmoissa. Työmarkkinatoiminnassa murroksen jyrkkyyttä ovat pehmittäneet liiton neuvottelujärjestöjen solmimat maltilliset palkkaratkaisut 2011 ja 2013. Keskusjärjestömme Akavan vaikuttamistyötä on ollut monet  taantuman sosiaalipoliittiset uudistukset: mahdollisuus opiskella ansiosidonnaisella, osaviikkolomautus, koulutuspäivät ja viimeisimpänä oikeus tienata 300 euroa ilman vaikutusta työttömyyskorvaukseen.

 

Jokainen jäsen pohtii ainakin siinä kohden, kun jäsenmaksulasku erääntyy, olemmeko tehneet tarpeeksi. Jotain kuitenkin kertoo se, että vaikeista ajoista huolimatta Oulun Insinöörien jäsenmäärä on hivenen noussut viimeisen viiden vuoden aikana. Toivottavasti olet käyttänyt palveluitamme, huomannut edunvalvontaamme ja annat tukesi meille myös tuleviin haasteisiin!

 

Mikko Sormunen

asiamies, työsuhde- ja neuvotteluyksikkö, asemapaikka liiton Oulun toimisto