Suhteet tärkeitä bisnesmaailmassa

27.5.2014

Suhteiden merkitystä jokapäiväisessä elämässä, bisneksessä, politiikassa ja ongelmien ratkaisussa korostaa Oulun Insinöörien jäsen, Ruuskasen Matti Haukiputtaalta. Matin kokemus perustuu kokemukseen, yli 23 vuoden työrupeamaan Saudi Arabiassa ja Dubaissa. Lähi-idässähän ovat kaikki maailman kansallisuudet - enemmän kuin itsenäisiä valtioita. Eri kansalliuuksien kanssa yhdessä elivät Haukiputaalaiset ja tulivat toimeen. Ruuskaset kokivat kolme sotaa ja ohjushyökkäyksen. Ohjushyökkäyksen aikaan Matin vaimo Eila oli luksusevakossa Kyproksella ja Matti itse ”ohjusten ruokana” Riadissa – vapaaehtoisesti. Sodista huolimatta suurin riski oli kuitenkin liikenne.

Kaksi kertaa Ruuskaset ajoivat autolla Saudeista Haukiputtaalle. Taakse jäi aina 16 maata ja 12500 kilometriä.

 

Viisitoista vuotta Matti Ruuskanen oli mukana rakentamassa, ensin pienemmissä ja sitten todella suurissa mega-projekteissa. Hän perusti Saudeille logistiikkafirman, he rahtasivat maailmalta tavaraa Saudeihin ja myös Etiopiaan Addis Abeban Sheratonin työmaalle. Viimeiset kahdeksan vuotta Matti veti Finpron vienninedistämistä Riadissa ja Dubaissa kattaen kaikki Arabian niemimaan seitsemän maata. He tekivät töitä myös Iraniin ja Irakiin. Ruuskaset menivät sinne minne asiakkaatkin. Heillä oli diplomaattistatus, mikä sekä helpotti, että toi lisää mielenkiintoa elämään. Finpro oli näköalapaikka.

 

Ruuskaset eivät koskaan menneet ”komennukselle” vaan uteliaana elämään ja kokemaan uutta. Koskaan he eivät palanneet takaisin, vaan jokainen muutos vei aina uusiin ja mielenkiintoisempiin töihin ja ympyröihin. He menivät rohkeasti sekaan, viettivät vapaa-aikaa Saudien, muiden Arabien ja kansallisuuksien kanssa. Näin he näkivät ja kokivat paljon, ehkä enemmän kuin monet muut. He tapasivat kuninkaita, presidenttejä, prinssejä ja ministereitä.  ”Parasta kuitenkin olivat ne tavalliset ihmiset Kuppa-Uunosta alkaen,” Matti kuvailee.

 

Matti Ruuskasen kokemukset on kerätty Vientimies-nimisen kirjan, joka levittää kulttuurin, positiivisuuden ja omatoimisuuden sanomaa bisneksellä ja politiikalla höystettynä. Se valottaa myös muita kun arabikulttuuria – yleismaailmallista kulttuuria, joka pätee melkein missä vain. Se antaa luvan olla jopa oma-aloitteinen ja ennakkoluuloton. Myös Matin vaimo Eila antoi oman panoksensa kirjoittamalla kirjaan kokemuksiinsa perustuvan luvun naisen elämästä.

Kirja korostaa henkilösuhteiden, tiimin, motivaation ja hyötynäkökohtien merkitystä. Hieno tekniikka ei ole mitään ilman siitä saatavaa hyötyä. Tulee myydä siis hyötyä eikä teknologiaa.  Know Who on usein tärkeämpää kuin Know How. Kuka kenetkin tuntee ratkaisee enemmän kuin miten asioita tehdään.

 

Kirjassa on myös politiikasta ja Arabikeväästä Matin omana näkemyksenä, joka ei aina vastaa EU:n ja Suomen virallista kantaa. Siinä on myös kommelluksia ja niistä selviytymisiä. Vieläkin Matti osaa pari sanaa koreaa yhden putkareissun seurauksena ja kerran Matti löysi itsensä Eilan kanssa kalsarisillaan Ramadanin aikaan viiden tähden hotellin käytävällä Saudi Arabiassa.

 

Kaikki mitä kirjassa on – on itse kantapään kautta koettua ja opittua - tiedettä siinä ei ole tippaakaan.

 

Kirjaa on saatavana seuraavista mm. netti- ja kirjakaupoista Adlibris, Nordbooks, CDON.fi ja Suomalainen kirjakauppa.