Uusi Insinööriliiton asiakaspalvelukeskus (ASPA) aloitti toimintansa

22.3.2013

- tiedotteen 3/2013 pääkirjoitus

 

UIL ry:n Pasilan toimipisteellä avattiin uusi asiakaspalvelukeskus (ASPA) maaliskuun puolivälissä. Suurimpana muutoksena jäsenistölle on yhteydenoton helpottuminen keskitettyjen toimintojen avulla. Jatkossa on yksi puhelinnumero, johon soitetaan kaikissa jäsenistöä koskevissa asioissa. Myös useista eri sähköpostiosoitteista on luovuttu, ja yhteydenotto keskitetään yhteen sähköpostiosoitteeseen.

Saatuaan yhteydenoton joko puhelimitse tai sähköpostitse ASPA arvioi, hoitaako ASPA:n henkilöstö itse jäsenen asian vai osoitetaanko palvelupyyntö joillekin taustaryhmistä. Taustaryhminä toimivat asiantuntijat mm. lakimiesosastolta, jäsenrekisteristä ja urapalveluista. Mikäli jäsenellä on asioita usean taustaryhmän hoidettavaksi, kustakin asiasta tehdään oma palvelupyyntö eli tiketti käsiteltäväksi. Näin ollen jäsen voi saada samasta yhteydenotosta useita viestejä tai yhteydenottoja eri taustaryhmiltä. Kuten aikaisemminkin, kaikki yhteydenotot käsitellään luottamuksellisesti.

Puheluista ei peritä maksua UIL:lle, vaan ainoa kustannus jäsenelle on hänen käyttämänsä operaattorin maksut. Puhelut nauhoitetaan jäsenten oikeusturvaa ajatellen ja nauhoittamisesta kerrotaan ennen kuin puhelu yhdistyy ASPA:an. Näin voidaan tarvittaessa jälkikäteen varmistaa, että jäseniä on neuvottu asianmukaisesti ja oikein.

Terveisin
Anu Kaniin
UIL ry
alueasiamies

Asiakaspalvelukeskuksen yhteystiedot:
Puhelin    0201 801 801
Sähköposti    asiakaspalvelu @ uil.fi
Päivystys    ASPA ja taustaryhmät arkipäivisin 09 – 16 välisenä aikana